Minulla oli ilo ja kunnia juontaa rotarypiirimme syysseminaari Karin kampuksella. Sain esimerkiksi kehua rakasta Raumaamme kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heidi Hiljasen kanssa. Ammatillisesti antoisinta oli Timo Suistion mainio esitys raumalaisen laivanrakennuksen pitkästä kaaresta ja seitsemästä telakkakriisistä.

Rauma sai kaupunkioikeudet vuonna 1442. Raumalaiset purjehtivat itse rakentamillaan laivoilla Ruotsiin, Saksaan, Baltiaan ja Pohjanmeren satamiin. Vietiin enimmäkseen puuta ja puutavaraa, joskus laivakin. Paluulastina tuli kauppatavaran lisäksi uusia ajatuksia. Rauma on aina ollut kansainvälinen kaupunki.

Teollisen mittaluokan laivanrakennus alkoi Raumalla kuitenkin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Sotakorvausaluksia tehtiin Hollmingin ja Rauma-Raahen (myöhemmin Rauma-Repola) telakoilla.

Rauma Marine Constructionsin senior advisor Timo Suistio puhui rotaritilaisuudessa Raumalla. (Heidi Caven)

Ensimmäiseksi telakkakriisiksi Timo Suistio nosti sotakorvausten jälkeisen tilauspulan. Siihen ratkaisun toi vuonna 1950 solmittu ensimmäinen Suomen ja Neuvostoliiton bilateraalinen sopimus. Se sisälsi monta laivatoimitusta Rauman telakoilta.

Clearing-kaupassa sovittiin valtiotasolla yhteensä samanarvoiset vienti- ja tuontikaupat viideksi vuodeksi. Näin mentiin liki kaksi vuosikymmentä. Suomi osti esimerkiksi raakaöljyä, hiiltä ja lannoitteita – ja myi etenkin raskaan teollisuuden tuotteita. Rauman telakat saivat valmistaa laivoja sarjatuotantona.

Toinen telakkakriisi alkoi Suistion mukaan Jom Kippur -sodasta vuonna 1973. Arabimaat julistivat öljysaarron länsimaille, jotka tukivat Israelia. Tuotannon rajoitukset ja hinnankorotukset aiheuttivat maailmanlaajuisen öljykriisin ja laman.

Öljykriisi laukaisi Länsi-Euroopan laivanrakennuksen rakennemuutoksen. Esimerkiksi Britanniassa ja Ruotsissa telakoita suljettiin. Tilauksia alkoi siirtyä Aasiaan.

Suomelle öljyn hinnan roima nousu oli eduksi, koska se kasvatti Neuvostoliiton ”ostovelvoitetta”. Suuri ja mahtava itänaapuri alkoi ostaa Raumalta tutkimus- ja erikoisaluksia. Tätä jatkui pitkään.

Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 johti kolmanteen kriisiin, kun iso asiakas käytännössä katosi. Suomalaistelakoilla käynnistyi rakennemuutos, jonka osana Rauman telakat fuusioitiin Finnyardsiksi.

”Siitä alkoi kummallisten projektien vuosikymmen”, kuvasi Suistio rotaritilaisuudessa. Raumalla idänkaupasta irtautumisen jälkeen rakennettiin pieniä risteilijöitä (joista yhtä Donald Trump kävi katsomassa), ohjusveneitä, monitoimimurtajia, isoja alumiinikatamaraaneja – sekä myös matkustaja-autolauttoja.

Kannattavuutta pyrittiin parantamaan siirtämällä merkittävä osa suunnittelusta ja töistä alihankkijoille. ”Kokoonpanotelakan mallista” muistan kirjoittaneeni Uuteen Raumaan vuonna 1996, kun haastattelin Finnyardsin uutta toimitusjohtajaa Kari Airaksista.

Tämä verkostoituminen jatkuu edelleen.

Aker Yardsin Rauman telakan johtaja Kari Airaksinen (vas.) Hampurin meriteollisuusmessuilla vuonna 1998. (Janne Rantanen)

New Yorkin vuoden 2001 terrori-iskuista voi laskea alkaneen ajanjakson, jolloin Rauman telakka nousi maailman markkinajohtajaksi matkustaja-autolauttojen rakentajana.

Tuolta ajalta on ”Made in Rauma” -laatumaine. ”Viime vuonna luovutettu Spirit of Tasmania V oli 34:s autolautta Rauman telakalta”, kehaisi Suistio.

Finanssikriisistä 2008 alkoi kierre, joka syöksi maailmantalouden syvään taantumaan ja aiheutti viidennen telakkakriisin. Suomen kolme suurta telakkaa omistanut korealainen STX hoippui kuilun partaalla. Suuressa telakkajärjestelyssä Helsinki siirtyi venäläisille, Turku saksalaisille ja Rauma suljettiin vuonna 2013. Siitä huolimatta, että Rauma taisi olla kolmikosta kannattavin.

Rauman kaupunki Kari Kosken johdolla osti pikavauhtia telakka-alueen. Rohkeat paikallispatriootit Aarno Mannonen, Ari Salmi ja Tuomas Kaitila perustivat uuden telakkayhtiön jo vuonna 2014. RMC aloitti pienemmillä projekteilla ja pienellä autolautalla ennen paluutaan leipälajiinsa eli suurien matkustaja-autolauttojen rakentajaksi.

Alusta saakka RMC:n tavoitteena olivat myös kaupat viranomaisaluksista kuten sota- ja vartiolaivoista sekä jäänmurtajista, jotka huoltovarmuudenkin kannalta on järkevää rakentaa kotimaassa mikäli mahdollista.

”Ilman RMC:tä Merivoimien monitoimikorvetteja ei rakennettaisi Suomessa. Ja ilman RMC:tä kokonaista laivanrakennussopimusta suomalaiselle yhtiölle ei Yhdysvalloista olisi voitettu”, sanoi Suistio tarkoittaen USA:n jäänmurtajia, joita Raumalla rakennetaan.

Kuudennen telakkakriisin aiheutti korona, ei tilausten puute. Pandemia toi kaikille telakoille ylivoimaisia yllättäviä lisähaasteita. Työt vaikeutuivat, hidastuivat ja välillä seisoivat koronatartuntojen tai matkalle jämähtäneiden laitetoimitusten takia.

”Ylivoimaiset esteet aiheuttivat viivästyksiä ja tappiota omistajille”, kertoi Suistio. Valtiot tukivat telakoitaan, toiset enemmän, toiset vähemmän.

Sota Ukrainassa aiheutti suuria vaikeuksia telakoille. RMC joutui neuvottelemaan niin tilaaja TT-Linen kuin pääomistajansa kanssa, jotta tämä suuri projekti saatiin maaliin. Australian-lautoista ensimmäinen, Spirit of Tasmania IV, luovutettiin kesällä 2024. (Janne Rantanen)

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vei telakoilta ammattitaitoista työvoimaa ja nosti rajusti teräksen hintaa – jos sitä ylipäätään sai. Yhä jatkuva raaka sota käynnisti geopoliittisen myllerryksen, esimerkiksi Suomi liittyi Natoon. ”Rauman saama Amerikan-tilaus perustuu tähän muutokseen”, selitti Suistio.

Telakkakriisit eivät tähän lopu. Kansainvälinen pelikenttä ja markkina muuttuu aina, eikä yllätyksiltä vältytä.

Raumalaisittain uskoa hyvään huomiseen voi hakea edellä kuvatuista seitsemästä kriisistä. Monesta myrskystä on seilattu läpi hieman kurssia muuttamalla ja uutta kehittämällä. ”Suomalainen meriteollisuus on aina pärjännyt kilpailussa, joka perustuu innovaatioon ja kehitykseen”, näki Suistio.

Uhkakuvia on helppo löytää – mutta myös mahdollisuuksia. Suomessa kannattaa keskittyä teemoihin, joissa voimme olla maailman parhaita. Esimerkiksi vihreässä siirtymässä, joka satavarmasti tulee myös meriliikenteeseen, voi nähdä markkinarakoa suomalaiselle osaamiselle.