Viikon varrelta: Erinomaisia uutisia Raumalta – vihreä siirtymä ja jäänsärjentä luovat uusia työpaikkoja
Metsä Group kertoi viime viikon parhaan uutisen. Se suunnittelee investointia hiilidioksidin talteenottoon Rauman sellutehtaalla. Vallan mainiota: kiertotaloutta, positiivinen ilmastovaikutus ja kannattavampi sellutehdas. Ensimmäisen kaupallisen tuotantolaitoksen kapasiteetti 100 000 tonnia vuodessa vastaa liki 30 000 henkilöauton fossiilisia hiilidioksidipäästöjä.
Innovaatioyhtiö Metsä Springin toimitusjohtaja Niklas von Weymarn totesi tiedotteessa, että Metsä tarkastelee asiaa ”ennen kaikkea siitä näkökulmasta, että hiilidioksidi toimii raaka-aineena uusille tuotteille”. Ensimmäiset toimitussopimukset asiakkaiden kanssa on tehty.
Investointipäätös voitaisiin tehdä ensi vuonna, jos hanke saa myönteisen tukipäätöksen ja ympäristöluvan, esisuunnittelu valmistuu ja asiakaskysyntä varmistuu.
Rauman sellutehdas Raumanmeren rannalla. Taustalla Rauman satamaa ja meriteollisuuspuistoa. (Kuva: Metsä Group)
Muna vai kana? Asiakaskysyntään tiivistyy vihreän siirtymän pullonkaula. Kun Suomeen luodaan uutta merkittävää teollisuuden alaa, pitäisi kysynnän ja tarjonnan kasvaa samaa tahtia. Varovaisuuden ymmärtää, kun investoinneissa puhutaan useista sadoista miljoonista euroista.
”Täysin uusien arvoketjujen ja markkinoiden syntyminen vaatii usein alkuvaiheessa julkista tukea. Kyse on kertaluonteisesta investointituesta, jolla voidaan vauhdittaa teknologian kaupallistamista ja synnyttää Suomeen merkittävää, uutta teollista toimintaa”, von Weymarn sanoi tiedotteessa.
Entä asiakkaat? Rauman satamassa on käynnissä kaksi suurta teollista e-polttoainehanketta, ja kolmannestakin vihjaillaan. Nämä vetylaitokset tarvitsevat hiilidioksidia, jota olisi tarjolla ihan vieressä.
Kysyin viime syksynä riittäisikö Norsk e-Fuelin tai Luoto Energian projektin toteutuminen siihen, että Metsä voisi tehdä investointipäätöksen talteenotosta. ”Kyllä, jos ne myös sitoutuvat ostamaan hiilidioksidia meiltä. Mutta vielä emme tiedä, miten kyseiset hankkeet oikeasti lähtevät liikkeelle”, vastasi talteenottohanketta johtava Kaija Pehu-Lehtonen.
Kaija Pehu-Lehtonen viime syksyn tiedotustilaisuudessa Raumalla. (Kuva: Janne Rantanen)
Kutkuttavat näkymät. Puuperäinen hiilidioksidi on ilmastonmuutoksen pahis, joka karkaa tehtaan piipusta savun seassa ilmaan. Rooli muuttuisi sankariksi, jos samalla tavaralla korvataan raaka- ja polttoaineita muun muassa liikenteessä ja kemian teollisuudessa.
Potentiaali on valtava, yksin Metsä Groupilla noin 12 miljoonaa tonnia vuodessa. Siitä maksimissaan miljoona tonnia vuodessa hiilidioksidia saataisiin talteen ja hyötykäyttöön Raumalla, jos tänne rakennetaan täyden mittakaavan talteenotto.
Suomessa ja Ruotsissa hiilidioksidia riittäisi monelle tuotantolaitokselle, mikä tarkoittaisi työpaikkoja, vientieuroja ja merkittävää verotuloa – ja tietysti ilmastonmuutoksen jarruttamista.
Jarmo Savikurki (vas.) Pallo-Iirojen puheenjohtajana ottamassa vastaan Iiro-Vaarien lahjoitusta tukiyhdistyksen puheenjohtaja Arto Uusitorpalta. (Kuva: Janne Rantanen)
Steerprop selvittää muuttoa Rauman sataman aitojen ulkopuolelle. Ei tosin kauas, vaan aivan sataman portin viereen. Rauman kaupunginhallitus päättänee huomenna tiistaina 2,2 hehtaarin alueen varaamisesta yritykselle uusia tuotanto- ja toimistotiloja varten.
Jarmo Savikurki oli perustamassa Steerpropia vuonna 2000. Missiona oli suunnitella ja valmistaa parhaat potkurilaitteet mitä rahalla saa. Alku oli hankalaa, kun pienen uuden toimijan piti voittaa asiakkaiden luottamus. Siinä Steerprop on onnistunut. Se on vakiinnuttanut asemansa tärkeänä osana suomalaista jäänmurtamisen erikoisosaamista. Jäänsärkijöihin liittyviä kauppoja on Raumalle saatu esimerkiksi Pohjois-Amerikasta, Saksasta ja Venäjältä.
Yrityksen videolla nykyinen toimitusjohtaja Riku-Pekka Hägg nostaa luotettavuuden ykkösasiaksi. Kun ollaan kaukana arktisilla merillä, parin kolmen metrin syvyisten jäiden keskellä, et halua potkurilaitteiden rikkoutuvan.
No ei tosiaan, pelkkä ajatuskin kylmää.
Vaikka vaativat murtaja- ja offshorelaitteet ovat Steerpropin paraatilaji, niin referenssilistalta löytyy toki harmaita laivoja, risteilijöitä, matkustaja-autolauttoja, hinaajia ja työveneitä.
Arjessa olemme aivan liian usein kiinni omassa pienessä näkökulmassamme. Siksi on tärkeää lukea jotain aivan muuta. Se on inspiroivaa ja samalla aitoa lepoa aivoille, sanoo ulkomaantoimittaja Antti Kuronen.
Faktahommissa-blogissa Kuronen kertoo urakastaan tietokirjallisuuden Finlandia-voittajan valitsijana. ”Huomaan, että maailmani on avartunut näiden kirjojen myötä. Nyt haasteeni on ylläpitää tätä positiivista kierrettä. Miten voisin jatkossakin tarttua tietokirjoihin yllättävistä aiheista, sellaisista, joiden en ensi ajatuksella usko koskettavan omaa elämääni”, kirjoitti Kuronen.
Itse luen noin kirjan viikossa. Enimmäkseen romaaneja, mutta myös tietokirjoja. Silloin tällöin kysytään, miten ehdin. Hyvään alkuun pääsee, kun avaa television vain silloin, kun katsoo jonkun tietyn ohjelman.
Suosittelen.