Yritin haarukoida, milloin mahdoin tehdä ensi kertaa uutista telakkateollisuuden työvoimapulasta ja rekrytoinnin haasteista. Vahva veikkaus on, että puhutaan 1980-luvusta. Varmaksi muistan Menesty metallissa -kampanjan 1990-luvulta.

Ammattikoulun metallilinja ei oikein vetänyt, vaikka yksistään Raumalla oli nelisentuhatta varsin hyväpalkkaista alan työpaikkaa. ”Rauman seudulla metalli on ainoa ala, jolla on rekrytointiongelmia. Monen metalliyrityksen kasvua rajoittaa jo nyt työvoiman saanti. Mikä tilanne onkaan 5-10 vuoden päästä, ellei mitään tehdä”, kysyi Rauman Kauppakamarin toimitusjohtaja Jaakko Hirvonsalo tuolloin.

Metalliliiton tutkimuspäällikkö Mauri Kavonius arveli silloin yhdeksi syyksi kotien arvomaailman: ”Työväenluokkaan kuuluva ajattelee usein, että omat lapset pitäisi pystyä kouluttamaan ainakin yhtä astetta korkeammalle kuin itse. Tällä on ollut paljon myönteisiä vaikutuksia yhteiskuntaan. Mutta kaikella on aina kääntöpuolensa”.

Jossain on onnistuttu, kun Suomessa edelleen laivoja rakennetaan. Eikä mitä tahansa, vaan maailman suurimpia risteilijöitä, useimmat maailman jäänmurtajista, monitoimisia sotalaivoja ja edistyksellisiä matkustaja-autolauttoja.

Ilman ulkomaista työvoimaa suomalainen laivanrakennus olisi loppunut jo vuosia sitten. Pauliina Jalosen (nykyisin Välimaa) vuoden 2007 pro gradu -tutkielmassa todettiin, että Aker Yardsin kolmella suomalaistelakalla (Rauma, Turku, Helsinki) työskenteli yhteensä 1500 ulkomaalaista. Lähes kaikki olivat alihankkijafirmojen palkkalistoilla.

Laajamittainen alihankkijoiden, verkostoyritysten, käyttäminen alensi työvoimakustannuksia. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että se myös auttoi alan maineen kirkastamisessa. Ai miten? Suhdanneherkällä alalla työkuorma on vaihdellut rajusti. Ennen tähän vastattiin lomautuksilla, jotka nousivat aina otsikoihin.

Näin ajatellen ulkomainen työvoima on auttanut pelastamaan suomalaisia työpaikkoja. Rauman telakkayhtiö RMC työllistää tällä hetkellä lähes 500 suomea puhuvaa ihmistä. Verkostoyritysten työntekijöistä suurin osa on ulkomaalaisia, mutteivät suinkaan kaikki.

Rauman telakalla tehdään edelleen laivoja. (Kuva: RMC)

Valtio on päättänyt palauttaa henkilöjunaliikenteen Raumalle keväällä 2027. Henkilöjunat lakkasivat kulkemasta 38 vuotta sitten. Tavaraliikenne Rauman-radalla on jatkunut vilkkaana, onhan Raumalla yksi Suomen suurimmista satamista ja metsäteollisuutta.

Kun meikäläinen opiskelijana reissasi Rauman ja Tampereen väliä, meillä oli vielä oikea rautatieasema. Sitä ei oteta uudelleen käyttöön, vaan junat tulevat pysähtymään uudelle seisakkeelle, joka rakennetaan Prisman takapihalle. Palvelut kyllä pelaavat, koska Prisma ja sen kova kilpailija Citymarket ovat avoinna aamusta myöhäiseen iltaan.

Seisakkeen rakentaminen alkaa näinä päivinä. Väylävirasto rakennuttaa, NRC rakentaa ja Rauman kaupunki kuittaa 3,8 miljoonan euron laskun.

Tästä, Rauman vanhalta rautatieasemalta, lähdin nuorena miehenä muun muassa kohti Tamperetta, Helsinkiä, Moskovaa, Prahaa ja Leedsiä. (Kuva: Janne Rantanen)

Huh, onpa kallista, yllättävän monet raumalaiset sanovat. Olen täysin eri mieltä. Siitä, että Rauma alkaa taas näkyä Suomen (juna)kartalla, kannattaa muutama milli maksaa. Se kirkastaisi Rauman brändiä merkittävästi.

Jos nyt lähtisin työpäivän jälkeen neljän maissa Raumalta Helsinkiin, olisin perillä vähän ennen iltakahdeksaa. Juna kuljettaisi puolisen tuntia nopeammin ja mukavammin. Voisin hoitaa päivän duunit loppuun junassa. Ja mikäli matkaisin Manseen, pääsisin junalla tunnin nopeammin kuin bussilla.

Työkeikka isolla kirkolla onnistuisi ilman yöpymistä tai omaa autoa. Voisi asua edullisesti ja mukavasti Raumalla, vaikka tekisi töitä muualla.

Vastaavasti Rauman työmarkkina-alue laajenisi, mikä helpottaisi paikallisten firmojen rekrytointeja. Tampereella tai varsinkaan Helsingissä kaikilla aktiivi-ikäisillä ei suinkaan ole omaa autoa.

Rauman uusi seisake rakennetaan Prisman taakse. (Kuva: Väylä)

Niin, Eurooppa-tiekin Raumalle saatiin. E16 kulkee Pohjois-Irlannista Skotlannin ja Norjan kautta Ruotsin Gävleen. Suomeen E16 rantautuu Raumalle ja jatkuu Kotkaan. Uutta maantietä ei tule, vaan E16-kyltit asennetaan valtateille 12 ja 16.

Liikenneministeri Lulu Ranteen mukaan ”tässä talous- ja turvallisuustilanteessa on erityisen tärkeää keskittyä tärkeimpään ja unohtaa siltarummut. Saimme Eurooppatie-statuksen yhdelle Suomen kriittisistä poikittaisyhteyksistä, joka on tärkeä paitsi sotilaalliselle liikkuvuudelle ja huoltovarmuudelle myös kansalaisten ja yritysten arjelle”.

Toki eurooppastatus tulee näkymään kyseisten valtateiden parannushankkeina. Reilut 200 miljoonaa euroa kuulostaa paljolta, mutta pitkä on tiekin, nelisensataa kilsaa.

Unohtuiko Aaltorata? Eihän toki. Länsirannikon junarata Turusta aina Pietarsaareen, olisi tosi mahtava juttu. Se toisi Turun ja Porin lähemmäs Raumaa ja vähentäisi ruuhkia kasitieltä. ”Aaltoradalla olisi merkittävä vaikutus rannikon elinvoimaan”, sanoi Satakunnan maakuntajohtaja Kristiina Salonen tiedotteessa.

Tämä raidehanke on vasta esiselvityksessä. Tarve on ilmeinen, mutta 360 kilometriä pitkän Aaltoradan hinta-arvio on yli kaksi miljardia euroa. Paljon saa lobata ennen kuin edes alkuun päästään.

Pientä toivetta nostaa kuitenkin tämä tarveselvityksen kohta: ”sekä henkilö- että tavaraliikenteen kannalta ensimmäiseksi toteutusvaiheeksi potentiaalisimmalta vaikuttaa radan eteläosa Uusikaupunki–Rauma–Pori”.

Siis vanha kunnan URPo-rata, jonka linjaus on vuosikymmenet ollut tämän seudun kaavoissa.

Villi visio. Kuvassa oikealla taidemuseo Pinnalan rakennukset. Ylhäällä Hauenguano (huomaa kaivo!) ja vasemmalla kortteli, jossa muun muassa Radio Ramonan studio.

Juttukeikalla kahvilassa vaihdoin muutaman sanan Pekka Palmun kanssa. Hän esitteli pienoismallia viidentoista vuoden takaa. Silloin aktiivinen yrittäjä ideoi Aknan, maan alle sijoittuvan taidemuseon, josta Rauma saisi omaperäisen vau-kohteen. Muistelisin, että silloin puhuttiin paljon siitä, miten Guggenheim-museo vahvisti Bilbaon vetovoimaa.

Aknaa Palmu ehdotti tehtäväksi taidemuseo Pinnalan ja viereisen korttelin rakennusten alle Hauenguanoon. Kokonaisuuden olisi täydentänyt torni, josta olisi voinut tiirailla maailmanperintökohdettamme Vanhaa Raumaa.

Lennokas idea, jonka toteuttamisessa olisi varmasti ollut mutkia ja esteitä. Muitakin kuin rahoitus. Mutta tällaisia villejä ideoita(kin) tarvitaan, kun kaupunkia kehitetään.

Palmu ansaitsee tunnustuksen siitä työstä, jota hän on Rauman keskustan ja erityisesti Vanhan Rauman hyväksi vuosikymmenten saatossa tehnyt. Kyynikko Kortelasta kuiskaa väliin: sillä on oma lehmä ojassa.

Väitän vastaan. Palmu olisi luultavasti tehnyt parempaa tiliä käyttämällä kaiken tarmonsa omaan optikkoliikkeeseensä. Hienoa, kun meillä on tällaisia yrittäjiä, joilta liikenee aikaa ja energiaa myös yhteisille riennoille.