Rauman telakan osakas Tuomas Kaitila tunnusti Satakunnan Kansan haastattelussa, että jenkkijäänmurtajaprojektin paineet tuntuvat omistajaportaassa saakka. Saati sitten RMC:n johdossa. Kaksi murtajaa pitää tehdä vajaassa kolmessa vuodessa, eikä rakentaminen ole vielä alkanut.

”En pelkää, vaan minua huolestuttaa, ettei aikataulu vain petä sen takia, että päästään liian myöhään liikkeelle. Mutta en epäile, että näin olisi”, Kaitila sanoi haastattelussa.

Murtajat perustuvat Railo Technologyn (entinen Aker Arctic) ja kanadalaisen Seaspanin suunnittelemaan konseptiin, joten nollasta ei sentään aloiteta. Silti kiirettä saa pitää. ”Kaiken täytyy mennä nappiin. Murtajia ei vielä tehdä. Kesän jälkeen se sitten alkaa”, sanoi Kaitila, joka istuu RMC:n hallituksessa.

Tuomas Kaitila (toinen oikealta) toisen korvetin tuotannon starttijuhlassa. (Kuva: RMC)

RMC on saanut toimitusjohtaja Mika Niemisen vedolla tuotantonsa rullaamaan. Toisen ”tasmanialaisen” eli matkustaja-autolautta Spirit of Tasmania IV:n projekti onnistui hyvin.

Nyt työn alla on neljä Merivoimien sotalaivaa, jotka kaikki rakennetaan telakan monitoimihallissa. Samoissa tehokkaissa tiloissa ja hyvissä olosuhteissa tullaan rakentamaan murtajat.

RMC tavoittelee myös Suomen seuraavan murtajan Ainon tilausta. Toimari Nieminen on aiemmin vakuuttanut, että Aino mahtuu Rauman tilauskirjaan. Kaitila vahvisti asian osaltaan lehtihaastattelussa ja lähetti terveisensä suomalaispäättäjille: ”Toivottavasti Suomi ei ole yhtä kohno kuin Ruotsi, että lähettää Koreaan rahaa. Laivanrakennuksen tietotaidon pitäminen kotimaassa on tärkeä asia.”

Eteläkorealainen Hyundain telakka voitti Sjöfartsverketin kilpailutuksen, mutta päätöksestä on valitettu.

Vaikeuksien kautta voittoon. (Kuva: Janne Rantanen)

Kolumnikuvalla on yhteys telakan omistajan paineisiin. Raumalaiset tunnistavat heti paikan ja monet myös veistoksen. Vaikeuksien kautta voittoon -monumentti valmistui Rauman Vesitorninmäelle 50 vuotta sitten. Aila Salon upea teos kuvaa koskettavalla tavalla karjalaisten evakkomatkaa sodan alta ja Neuvostoliiton valtaamalta kotiseudulta.

Karjalan evakkona pikkulottana toiminut Aila Salokin Raumalle johkaantui. Hänen isänsä Filip Hollming oli perustamassa Hollmingin telakkaa Raumalle vuonna 1945. Kun isä kuoli, yritystä alkoi johtaa Ailan aviomies Reino Salo.

Aila toimi Hollmingin emäntänä ja kestitsi bisnesvieraita, usein neuvostoliittolaisia, kotonaan. Tuoreessa kirjassa kerrotaan, että se oli viiden lapsen äidille joskus vaikeaa, kun vieraat viihtyivät pitkään ja aamulla alkoi koulu.

Aila Salon suunnittelema 15-metrinen Ammattitaito valmistui vuonna 1982 yhteistyössä Rauman ammattikoulun oppilaiden kanssa. (Kuva: Janne Rantanen)

Aila Salon taiteilijaura alkoi vasta nelikymppisenä, mutta hän ehti tehdä valtavan paljon ja todella monipuolisesti: monumentteja, veistoksia, muotokuvia, mitaleita, koruja ja vaikka mitä. Aila osasi yhtä lailla hitsata kuin nyplätä.

Suosittelen lämpimästi Virpi Adamssonin kirjoittamaa Elämänkaari-kirjaa, jossa käydään läpi Salon koko taiteellinen tuotanto. Sen jälkeen on mukava bongata Salon näyttäviä teoksia Rauman seudulta ja muualta Suomesta.

Tällä palstalla haluan nostaa Aila Salosta myös sen toisen puolen. Hän istui vuosikymmeniä Hollming-konsernin tytäryhtiöiden hallituksissa. Kun Hollmingista tuli johtavan matkapuhelinvalmistaja Saloran pääomistaja, kiinnostuivat Aila Salosta myös naistenlehdet.

”Aila omistaa puolet Salorasta”, otsikoi Me Naiset vuonna 1978. ”Ensimmäisenä koen huolta ihmisistä. Meillä on melkoinen vastuu siitä, että kaikilla on piparkakkunsa ja kynttilänsä joka joulu”, sanoi Aila haastattelussa.

Anna-lehden jutussa ”Raumalainen perijätär” Hollmingin omistajien kohtaloissa nähtiin suositun tv-sarja Merilinjasta tuttuja piirteitä.

Adamssonin kirjassa Aila Salo kertoo, että Saloran hallitustyö muuttui Nokian tultua mukaan. ”Me-henki oli pörssiyhtiöissä työskentelemään tottuneille tuntematon. Itselleni nuo vuodet antoivat tilaisuuden kohdata menettelytapoja, jotka on hyvä unohtaa”, sanoo Salo.

Vuonna 1985 Reino Salosta tuli vuorineuvos ja Ailasta vuorineuvoksetar. ”Se on sekatyömiehen hommaa. Kaikkea muuta kuin kynsien viilausta, kuten monet arvelevat vuorineuvoksettarena olosta”, kuvasi Aila.

Hän on itse vastaanottanut melkoisen määrän ansiomerkkejä, palkintoja, tunnustuksia ja kunniajäsenyyksiä. Aiheesta, sillä Aila Salo on ollut monessa mukana ja isolla panoksella.

Koulu tärvelee yrittäjyyden? Aila Salo valmistui ylioppilaaksi Turussa vuonna 1947. Sitten hän alkoi perehtyä perheyrityksen toimintaan. Tarkoitus oli työskennellä vuoden päivät eri osastoilla vuorollaan.

”Olisin halunnut muutakin koulutusta, mutta isäni ei pitänyt ajatuksesta. Hänen mielestään koulu tärvelee ihmisestä yrittämisen uskalluksen”, muistelee Aila kirjassa.

Isä-Filip menehtyi vuonna 1951. Reino Salon ja vasta 23-vuotiaan Ailan tuoreen perheen vastuulle tulivat huolet telakan ja tuotannon tulevaisuudesta, materiaalien saatavuudesta ja väen huollosta. ”Viikonloppuisin, telakkatyömaan hiljennyttyä, kiertelimme katselemassa mitä on saatu aikaan. Tapa jäi vuosikymmeniksi. Se tuntui hyvältä ja kotoisalta”, kertoo Aila.

Saloran päätuotteita olivat ensin radiot ja sitten televisiot, joita valmistettiin Salon tehtaalla. Saloran autopuhelimilla oli keskeinen rooli kehityksessä, joka huipentui Nokian maailmanlaajuiseen markkinajohtajuuteen matkapuhelimissa.

Hollmingin telakka fuusioitiin vuonna 1991 naapurinsa Rauma-Repolan telakan kanssa Finnyardsiksi. Hollmingin laivanrakennusperinne jatkuu osana Rauman nykyistä telakkayhtiötä.

Hollmingin kehittämät propulsioratkaisut puolestaan ovat keskeinen osa Kongsberg Maritime Finlandia, jonka pääpaikka on Rauman meriteollisuuspuistossa.

Hollming laajensi monille toimialoille. Reinon jälkeen konsernia johti pitkään poika Risto Salo. Tänään konsernia johtaa pojanpoika Jouko Salo. Konserniin kuuluvat BMH Technology, Auramarine ja Raiha Hydraulics.

Seitsemän Jussia. Seitsemän! Kuten helmikuussa tällä palstalla kirjoitin, raumalaisen Lauri-Matti Parppein käsikirjoittaman ja ohjaaman Jossain on valo joka ei sammu -elokuvan Jussi-ehdokkuuksien määrä (täydet kymmenen) häkellytti.

Jussi-gaalassa raumalaisleffan tekijäkaarti pokkasi peräti seitsemän palkintoa. Tämän huomion jälkeen on helppo toistaa veikkaus: Parppein hieno elokuva löytää yleisönsä viimeistään, kun Yle näyttää sen telkkarissa.