Naantalin kirjajuhlilla tein jotain sellaista, mitä olisi pitänyt tehdä paljon useammin esimiestehtävissä. Kävin antamassa positiivista palautetta Samuli Putroa haastatelleelle toimittaja Kalle Taloselle. Mainittakoon, etten tunne Talosta henkilökohtaisesti.

Talonen kiitti ja kertoi oppineensa ottamaan kehuja vastaan. Taito sekin, muuten.

Kuinkahan monta kertaa itsekin olen vastaavassa tilanteessa turhaan vähätellyt tai vääntänyt väsynyttä vitsiä. Sen sijaan, että olisin sanonut vain: kiitos.

Ketäpä ei ainakin vähän hivelisi, kun saa hyvää palautetta? Varsinkin, jos kiitokset tuntuvat aidoilta.

Ylen radiotoimittaja Kalle Talonen haastatteli Samuli Putroa Naantalin kirjajuhlilla. Haastattelun jälkeen Putro soitti kaksi settiä biisejään, joiden sanoituksia on kehuttu. (Kuva: Janne Rantanen)

”Janne Rantasen vaikutus suomalaisessa mediakentässä on merkittävä. Hänen työnsä on vaikuttanut monien ihmisten ajatteluun ja tarjonnut syvällisiä näkemyksiä yhteiskunnan eri osa-alueista. Hänellä on merkittävä rooli suomalaisen journalismin kehittäjänä ja esikuvana tuleville sukupolville. Janne Rantanen jatkaa edelleen aktiivisesti toimittajan uraansa, tuoden esiin tärkeitä aiheita ja tarjoten lukijoilleen syvällistä ja analyyttistä sisältöä”.

Siinä tekoälyn tarjoama lopputiivistelmä, kun kysyin mitä toimittaja Janne Rantanen on urallaan tehnyt. Oho, tuollaisen merkkimiehen mukaan pitäisi vähintään nimetä kadunpätkä Raumalta!

Journalismia olen tehnyt paljon, mutta vaikutusta sillä on ollut korkeintaan paikallisesti. Puhumattakaan merkittävästä kehittämisestä. Tekoälyvastauksessa oli myös joitakin selviä virheitä, esimerkiksi siirtymiseni nuorena paikallislehdestä valtakunnallisiin medioihin.

No, teinhän pitkään iltaisin ja viikonloppuisin jääkiekko- ja jalkapallojuttuja valtakunnan mediaan – mutta Raumalta en opiskeluvuosia lukuun ottamatta ole mihinkään lähtenyt. Ja päätyöni on aina ollut paikallisjournalismi Rauman seudulla.

Kivitaloja ei kaadu, eikä maailma suistu raiteiltaan, jos tekoäly houkuttelee meikäläistä kaverikseen tuolla tavalla mielistelemällä. Mutta entä sitten, kun sama tapahtuu ihmiselle, jolla on valtaa ja voimaa?

Vaikkapa Donald Trumpille.

En hämmästyisi, jos hänen oma tekoälynsä olisi kelpo koiran lailla oppinut miellyttämään isäntäänsä. Oi sinä komea viisas mies, oikea Kalliovuorten nero ja Ajatusten Mississippi!

Miksi yrittää tuoda keskusteluun ikäviä faktoja, joista isäntä suuttuu ja huutaa pää punaisena kuin kravattinsa: valeuutisia! Kun löytyyhän internetistä mukavia väitteitä, joista isäntä tykkää.

Minne käännänkin pään, tekoälytiivistelmän nään.

Niitä on ilmestynyt medioiden verkkosivuille. Ei tarvitse paria minuuttia käyttää koko jutun lukemiseen, kun voi vilkaista AI-tumppia. Ja kun kysyy Googlelta, saa ensimmäisten vastausten joukossa AI-tiivistelmän. (Sekä tietysti mainokset ja rahalla ostetut tulokset.)

Silmiin on sattunut jo lukuisia AI-tiivistelmiä, joissa on enemmän virheitä kuin totta. Hain erästä tietoa Rauman kaupunginvaltuustosta vuonna 2011. Googlen tekoälyn mukaan valtuuston puheenjohtaja oli Kari Koski (kok.). Ei, vaan Koski oli kaupunginjohtaja, ei valtuutettu – ja sitä paitsi demari. Muiksi valtuuston jäseniksi AI tarjosi neljää muuta henkilöä, joista yksikään ei tainnut olla edes raumalainen…

Toisella kerralla hain listaa Rauman Lukon puheenjohtajista. AI ehdotti viittä miestä, joista kolme oli uppo outoja nimiä, neljäs Juhani Tamminen (ei koskaan Lukossa, missään roolissa) sekä viidentenä nykyinen muka-pj Timo Elo. Hän sentään on lukkolainen, mutta valmennuspäällikkö.

Vielä yksi. Kolumnia varten kysyin Kuukkelilta, minä vuonna Länsi-Suomi osti Uuden Rauman. Vastaus tuli nopeasti: vuonna 2023. Ei sinne päinkään! Sanomalehti Länsi-Suomi osti kovan kilpailijansa kaupunkilehti Uuden Rauman, nykyisen Raumalaisen, jo vuonna 1996. Vuonna 2023 Marva Media myi kyseiset lehdet jo Sanomalle.

Mihin joudumme, jos ihmiset alkavat uskoa näihin?

Selvyyden vuoksi sanon vielä senkin, että varmasti tekoälystä on paljon hyötyä. Kunhan sitä osaa käyttää oikein. Siihen pätee vanha sanonta isännästä ja rengistä.

Ja pidimme tekoälystä tai emme, niin sen kanssa meidän on kumminkin elettävä.

Jari Litmasen uranäyttelyssä voi esimerkiksi katsoa kaikki Kuninkaan Ajaxissa tekemät maalit. Litmanen oli avainpelaaja, kun Ajax voitti Mestarien liigan. Hollannissa pari tuhatta poikavauvaa ristittiin noina vuosina Jariksi. (Kuva: Janne Rantanen)

Viikon sitaatti. “Ei jalkapallo ole sitä, että katsoo jotain pyttyä, että tuollaisenkin olen voittanut. Futis on iso selkäreppu täynnä asioita”, sanoi Jari Litmanen Seura-lehdelle uranäyttelynsä avajaisissa.

Niin juuri. Oma laji on elämän mittainen tarina onnen ja murheen hetkistä, mutta ennen kaikkea yhteisistä kokemuksista. Minäkin, maakuntatason toimija (määritelmä Juhani Tammisen), voin muistella kohtaamisia Kuninkaan kanssa.

Pari palautetta. Viime kolumnissa kirjoitin Pyörä-Nurmesta, 70-vuotiaasta raumalaisesta urheiluvälinekaupasta, joka on saavuttanut Raumalla vahvan markkina-aseman. Pian tämä ”villi” eli ketjujen ulkopuolella operoiva yritys ottaa haltuunsa myös paikallisen kilpailijansa Intersportin.

Kolumnissa muistelin, miten firman mainonnassa alettiin pienentää Pyörä-etuliitettä ja suurentaa Nurmia. Bonden toimari Antti Lehto huomautti, että olisin voinut mainita viimeisimmän käänteenkin. Niinpä! Bonden brändityön tuloksena Pyörä pudotettiin logosta kokonaan pois.

Osa Pyörä-Nurmen etusivun mainoksesta Satakunnan Kansassa. Pyörää ei enää näy logossa, mutta fillareita Nurmi silti myy yhä. Ja paljon.

Somessa Tuomo Grundström tiedusteli kolumnissa käyttämästäni taivutusmuodosta Nurmin (ei Nurmen). Vastasin, että Nurmilla on taivutusmuoto, jota Uudessa Raumassa käytimme, koska kauppias Iiro Nurmi ehdottomasti niin halusi. Tunnetuimpia esimerkkejä samasta on nykyinen pääministerimme. Orpon kuulostaa jo ihan normaalilta ja Orvon kettuilulta.

Yrityksen nykyinen toimitusjohtaja Jussi Nurmi täydensi, että ”vanha kansa käyttää muotoa Nurmilta ja uusi polvi Nurmelta”.

Taiderovio Raumalla. Yle Areenassa on jo katsottavissa Meeri Koutaniemi, irti kuvasta -sarjan Raumalla kuvattu jakso. Myös laulajana tunnettu ITE-taiteilija Jori Tapio Kalliola kertoo krouvisti veistetyistä teoksistaan, joita on pakko tehdä, vaikkei niitä juuri kukaan halua ostaa.

Jakso päättyy vaikuttavaan kohtaukseen, kun Kalliola asettelee puu-ukkonsa, -akkansa ja -muksunsa pellolle Unajan kylässä ja illan pimetessä sytyttää ne palamaan. Sitten jutustellaan kulttuurikokon ympärillä ja lopuksi Koutaniemi ottaa huikean hienoja valokuvia omaa polkuaan tallaavasta entisestä rokkikukosta.