Viikon varrelta: 70-vuotias menestyvä raumalaisliike on alansa harvinainen poikkeus

Tämän palstan yritystarinoista on tullut hyvää palautetta, joten (ainakin) yksi vielä tähän väliin. Heti toisen maailmansodan jälkeen Raumalla perustetuista eli nyt 80-vuotiaista firmoista tullaan pykälä nuorempaan suuntaan. Mutta kyllä 70 vuottakin on kunnioitettava ikä perheyritykselle – etenkin tällaiselle hyvin menestyneelle, joka on omalla alallaan harvinainen poikkeus koko maassa.

Heikki Nurmi korjasi polkupyöriä autotallissa 1950-luvulla. Kysyntää palvelulle arvatenkin riitti, kun suuret ikäpolvet varttuivat fillari-ikään ja Rauman kaupungin asukasluku suunnilleen tuplaantui. Heikki päätteli, että kannattaisi alkaa myös myydä pyöriä. Ja seuraavaksi myös mopoja. Jos oikein muistan, Kuninkaankadun liikkeessä oli jo suksia ja luistimiakin.

Heikin poika Iiro Nurmi laajensi Pyörä-Nurmin urheiluvälinevalikoimaa. Kauppakadulla, isommassa myymälässä torin kulmalla, tilaa vallattiin enemmän myös vapaa-ajan kengille ja vaatteille. Muutos näkyi markkinoinnissa ja logossa: Nurmi korostui, Pyörä-etuliite pieneni.

Kauppakeskus Potkur, jonka veturiliikkeenä on Pyörä-Nurmi. (Kuva: Janne Rantanen)

Kova veto oli Potkur-kauppakeskus. Nurmin perhe kumppaneineen osti Rauman ensimmäisen tavaratalokiinteistön vuonna 2003. Potkuriin on löytynyt hyvin vuokralaisia. Potkurin veturiliike Pyörä-Nurmi on pärjännyt hienosti myös kolmannen polven vedolla. Jussi Nurmi on toimitusjohtaja, mutta sisaret Anna Lehtonen ja Elina Koski ovat myös osakkaita ja aktiivisesti mukana.

Nurmi on harvinainen poikkeus, sillä se on pysynyt ”villinä”. Nurmi ei ole koskaan kuulunut mihinkään ketjuun. Rauman seudulla Nurmi on saavuttanut aseman, joka on vienyt kasvutilan kilpailijalta toisensa jälkeen.

Elokuun alussa kuultiin paikallisesti kova uutinen. Pyörä-Nurmi aloittaa ensi keväänä myös Intersport-kauppiaana. “Villi” Nurmi pysyy Potkurissa ja Intersport jatkaa Citymarketin tiloissa. ”Intersportin kautta saamme myyntiin ketjun tuotevalikoiman ja sellaisia merkkejä, joita meillä ei ole ollut itsellä. Asiakkaat myös hyötyvät eriyttämisestä. Ei ole mitään järkeä myydä samoja lenkkareita kahdessa eri liikkeessä”, kommentoi Jussi Nurmi Satakunnan Kansalle.

Marko Haapala (vas.) ja Jaakko Ikonen kertoivat ensi vuonna alkavasta yhteistyöstä. (Kuva: Janne Rantanen)

Monen raumalaisen kodin lämmityksessä aletaan hyödyntää lämpöä, joka nyt karkaa harakoille Rauman sellutehtaalta. Rauman Energia arvioi saavansa 10-20 prosenttia kaukolämmöstään Metsä Fibreltä. Vuoden verran sitä saa vielä odottaa, koska Rauman Energian pitää tehdä kohtalaisen isot investoinnit uuteen putkeen ja laitteistoihin.

”Merkittävä lisäkapasiteetti hajauttaa lämmöntuotantoamme. Tärkeää on, ettei tämän jälkeen tarvitse heti turvautua öljyn käyttöön vara- ja huippuvoimalaitoksissa esimerkiksi Biovoiman ongelmatilanteissa. Sopimuksella pyritään myös alentamaan tuotantokustannuksia ja kaukolämmön päästöjä”, kertoi kaukolämpöjohtaja Jouni Kartano Rauman Energian tiedotteessa.

Lämpö syntyy sellunkeiton sivutuotteena soodakattilassa. Metsä Fibre hyödyntää sitä sellutehtaallaan ja sahalla sekä myy sähkönä ulos. ”Olemme iloisia, että voimme olla entistäkin tuntuvammalla tavalla osa raumalaista paikallisyhteisöä, sanoo Rauman sellutehtaan johtaja Jaakko Ikonen.

Ja saa Metsä Group myymästään lämmöstä reilun hinnankin, ei vain hyvää mieltä.

OL3 maailman kallein rakennus? Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakentamisen takkuamisesta revittiin otsikoita, uutisia ja sketsejä. Aikataulu petti pahemman kerran ja kustannusarvio paukkui jo alkuunsa. Tilaaja Teollisuuden Voimalle OL3 maksoi lopulta kaiketi noin 5,5 miljardia euroa. Todelliset kustannukset taisivat mennä reippaasti yli kymmenen miljardin – mutta suomalaisten onneksi isolta osin ranskalaisyhtiöiden piikkiin.

Mistään ennätyshinnasta ei silti puhuta. Ei päästä lähellekään.

Englannin Somersetissa ranskalainen EDF rakentaa samanlaista ydinvoimalaa, jonka valmistuminen viivästyy vähintään neljä ja todennäköisesti kuusi vuotta. Kustannusarvio ylittyy roimasti. Nyt puhutaan jo 56 miljardista eurosta. Hinkley Point C -voimalaan tulee tosin kaksi ydinreaktoria, mutta sekin tekee 28 miljardia per laitos.

Britanniassa on käynnissä toinenkin EDF:n projekti, Sizewell C. Siinä kahden OL3-mallin reaktorin ydinvoimalan kustannusarvio on nyt 47 miljardia euroa.

Pääministeri Keir Starmer vaatikin Britanniaa virtaviivaistamaan ydinturvallisuussääntöjä, jotka ovat ”monimutkaisia, epäjohdonmukaisia ja suhteettomia”.

Viikon sitaatti 1. ”Mökkeilyn suurvalta on omanlaisensa tarina, joka jättää jälkensä palveluyhteiskuntaan. Suomalaiset kuluttavat rahojaan enemmän asumiseen, energiaan ja liikkumiseen kuin eteläeurooppalaiset, jotka suosivat ravintoloita, ruokaa ja palveluita. Suomalaiset saavat jatkossakin lentää viikoksi eteläiseen Eurooppaan, kun he haluavat ihastella eläväisiä kyliä, kujien kivijalkamyymälöitä, ihmisvilinää ja kortteliravintoloita. Siellä pittoreskit kahvilat, meillä krouvit rautakaupat”, kirjoitti Talouselämän päätoimittaja Jussi Kärki.

Viikon sitaatti 2. Samaa aihetta liipaten: ”Turistit ovat hienosti löytäneet ainutlaatuisen Vanhan Rauman, mutta sen kivijalkakaupat eivät elä vain turisteista. Myös meidän paikallisten tulisi muistaa kauppojen olemassaolo, jos haluamme, että ne ovat olemassa”, kirjoitti Riikka Lehtinen Raumalaisessa.

Lehtinen, joka on Rakastunut Raumaan -yhdistyksen puheenjohtaja, vetosi, että jos ei voi käydä ostoksilla kivijalassa, niin voisi sentään puhua positiivisesti kotikaupungista. Tai edes jättää negatiivisuuden pois. ”Ei kuvata toria tai katua silloin, kun siellä ei ole ketään eikä julisteta somessa valitusta siitä, että täällä ei ole mitään. Julkaistaan kaikki kuvia silloin, kun Raumalla tapahtuu ja kehutaan vaikkapa elokuista tapahtumien runsautta”.

Jääkiekon Pitsiturnaus, Festivo, Rauma Blues, Auringonlaskun Festivaali, filkkarit, kesäteatteria, naisten Superpesistä ja muuta urheilua. Hihasta ravistan arvion, että 20 000 kävijää noissa on yhteensä elokuussa 2025.

Sisilialaisfutari ”Toto” Schillaci Italian maajoukkueen lehdistötilaisuudessa MM-kisoissa 1990. (Kuva: Janne Rantanen)

Lupasin kertoa tarinan Salvatore ”Toto” Schillacista, jalkapallon MM-kisojen maalikuninkaasta 1990. Olin Italiassa pelatuissa kisoissa toimittajana alusta loppuun saakka, kuukauden päivät.

Kisojen loppuvaiheessa taskuvaras vei lompakkoni. Kun menin tekemään rikosilmoitusta lähimmälle poliisiasemalle, sain jonottaa pitkään. Ilmeisesti pikkurikollisia oli kerääntynyt Roomaan laajalta alueelta. Kysäisin jonossa vieruskaverilta mitä häneltä vohkittiin. Kuulemma kontrabasso. Tokaisin, ettei tainnut olla taskuvaras kyseessä.

Kun vuoroni viimein koitti, sain esittää asiani. Kerroin, että kai se siinä tapahtui, kun bussin pysähtyessä joku tyyppi vähän horjahti selkääni päin ulos mennessään. Poliisi kysyi miltä varkaaksi epäilemäni mies näytti. Meinasin sanoa, että Sisilian mafian juoksupojalta, mutta ilmaisin tämän korrektimmin: kalpealta ja laihalta Toto Schillacilta.

Huomasin, että tunnelma hikisessä huoneessa kiristyi. Ei olisi saanut mainita italialaisten uuden puolijumalan nimeä tällaisessa yhteydessä. Suostui poliisiherra sentään lyömään leimat rikosilmoitukseen. Hei hei, ulos ja seuraava!

Kerro aiheidea tai anna palautetta: janne.rantanen@bonde.fi