Suomi on selvästi ja satavarmasti johtava maa jäänmurto-osaamisessa, sanoi Reko-Antti Suojanen Who leads the maritime future -seminaarissa Raumalla. Suojanen oli jäänmurtajien ja jäissä kulkevien alusten suunnitteluun erikoistuneen Aker Arctic Technologyn toimitusjohtaja vuosina 2014–2024. Sitä ennen hän työskenteli Turun ja Helsingin telakoilla.
Suojanen aloitti ICE Pact -hankkeen kansallisena koordinaattorina pian sen jälkeen, kun Suomi, Yhdysvallat ja Kanada olivat kesällä 2024 kertoneet jäänmurtajayhteistyön käynnistämisestä. ICE Pact ei jäänyt puheen tasolle. Viime vuoden lopulla tehtiin historiallinen diili, jolla Rauman telakalla rakennetaan kaksi ja Helsingissä kaksi murtajaa Yhdysvalloille.
Suojanen muistutti uniikin yhteistyön taustoista. USA:n laki kieltää sota-aluksiin rinnastettavien laivojen oston ulkomailta, mutta presidentin määräyksellä voitiin tehdä poikkeus. USA tarvitsee kipeästi ja nopeasti murtajia turvatakseen intressinsä arktisella alueella, jossa Venäjä on nyt selvästi niskan päällä.
Reko-Antti Suojanen puhumassa seminaarissa, jonka järjesti Satakunnan ammattikorkeakoulun merilogistiikan tutkimuskeskus yhdessä paikallisten kumppaniensa kanssa. (Janne Rantanen)
Mielenkiintoista on vertailla murtajadiilin tiedotusta Atlantin kahden puolen. Suomessa nostettiin otsikoihin tänne saadut isot laivakaupat, mutta Pohjois-Amerikassa ne mainittiin sivulauseissa.
Rauma Marine Constructionsin kaksi murtajaa ovat osa Bollinger Shipyardsin kuuden aluksen paketista, josta neljä rakennetaan USA:ssa.
Helsinki Shipyardin kaksi murtajaa puolestaan kuuluvat Davie Defensen kauppaan, jossa kolme laivaa rakennetaan USA:ssa.
Vielä selvemmin ero näkyi, kun Suomessa uutisoitiin aikaisemmin Helsingin telakan polaarimurtajakaupasta. Oikeasti Kanadan valtio tilasi Polar Maxin kanadalaiselta Davie Shipbuildingiltä, joka teettää suunnittelua ja rungonkoonnin Suomessa. Tänne jättikaupan kokonaishinnasta jää noin 30 prosenttia – useita satoja miljoonia euroja toki.
USA ja Kanada haluavat uudelleen rakentaa laivanrakennuksen kyvykkyytensä. Kumpikin valtio on valmis käyttämään tähän runsaasti rahaa – ja nimenomaan kotimaassa, sillä myös Kanadan laki kieltää tällaiset hankinnat ulkomailta.
Kanada on jo sopinut kahdeksan polaarimurtajan tilauksesta Davien ja Seaspanin telakoilta. Lisäksi Kanada käyttää kymmeniä miljardeja euroja sukellusveneiden ja taistelualusten ostoon.
ICE Pact -yhteistyössä Yhdysvaltoja ja Kanadaa kiinnostaa ennen kaikkea suomalainen erikoisosaaminen. Voiko se tehdä hallaa Suomelle, kysyi Suojanen ja vastasi itse: ”Tämän kanssa joudumme tasapainoilemaan. Suomen menestys perustuu osaamiseen, vuorovaikutukseen tilaajan kanssa ja innovointiin. En pelkää, että USA:sta tai Kanadasta tulee kilpailijoitamme”.
Työministeri Matias Marttinen piti yhden seminaaripäivän puheenvuoroista. (Janne Rantanen)
Työministeri Matias Marttisen mukaan on tunnustettava, että meriteollisuuden painopiste on siirtynyt Aasiaan. Kiina on ylivoimaisesti suurin laivanrakennusmaa. Eurooppa on kuitenkin edelleen markkinajohtaja kaikkein vaativimmissa ja monimutkaisimmissa laivoissa kuten risteilijöissä, jäänmurtajissa ja Raumalla rakennettavissa jäissä kulkevissa monitoimikorveteissa, valoi ministeri uskoa.
Lisäksi Suomessa on maailmanluokan laitetoimittajia, esimerkiksi raumalaiset pian yhdistyvät Kongsberg Maritime Finland ja Steerprop. Marttisen mukaan Euroopan päättäjät alkavat nähdä meriteollisuuden strategisen merkityksen. ”Pääviestini on, että arvoketjun säilyttäminen on tärkeämpää kuin koskaan”, hän sanoi.
Rauman kaupunginjohtaja Esko Poikela näkee, että meriteollisuuden kilpailukyky on yhtä yritystä laajempi kysymys. ”Kukaan tai mikään ei menesty yksin, vaaditaan yhteistyötä ja kumppanuutta”, hän painotti.
Rauma kelpaa esimerkiksi siitä, miten kaupunki tekee kaiken voitavan tämän eteen. Ja ainakin toistaiseksi varsin mittavat investoinnit meriteollisuuspuistoon ovat osoittautuneet tuottaviksi ja perustelluiksi.
Tällä porukalla avattiin venttiilit ja päästettiin Raumanmeren vettä telakan kuiva-altaaseen. Näin taustalla näkyvä kolmas monitoimikorvetti pääsi elementtiinsä. Itse asiassa toista kertaa, sillä tekninen vesillelasku oli hoidettu jo aiemmin. (Janne Rantanen)
Kolmas korvetti laskettiin vesille Raumalla. Telakalla tuntee, miten vauhti kiihtyy. Merivoimien neljää sotalaivaa rakennetaan limittäin, sarjatuotannon omaisesti. ”Neljäs korvetti menee veteen, kun jäät keväällä lähtevät”, kertoi RMC:n toimitusjohtaja Mika Nieminen.
Laivue 2020 -projektissa siirrytään vaativaan vaiheeseen, kun rakentamisen rinnalla tehdään laite- ja taistelujärjestelmäasennuksia. ”Kun rakennetaan uudenlaisia ja erittäin monimutkaisia aluksia, joissa tilaa on hyvin vähän, on selvää, että törmätään haasteisiin. Ne ratkaistaan hyvällä yhteistyöllä”, vakuutti tilaajan eli Logistiikkalaitoksen apulaisjohtaja, insinööriprikaatikenraali Juha-Matti Ylitalo.
70-vuotias perheyritys Pintos on viime vuosina investoinut isosti tuotantoteknologiaan ja automaatioon sekä muuttanut toimintatapojaan. Suunta sinänsä on ollut sama jo pian parikymmentä vuotta: bulkin sijaan asiakkaalle räätälöityjä raudoitteita, joita työmaalla tai elementtitehtaalla ei tarvitse työstää.
Nyt kasvua haetaan siirtymällä tuotemyynnistä entistä voimakkaammin ratkaisumyyntiin. Uusia asiakkaita Pintos tavoittelee muun muassa kovassa vauhdissa olevasta puolustusteollisuudesta.
Uusi vaihe tulee näkymään myös johdossa. Pitkäaikainen toimitusjohtaja Tuomas Pere siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi. Ensi vuonna valitaan uusi toimitusjohtaja – ensi kertaa omistajaperheen ulkopuolelta.
Pintoksen tuotteita näkee harvoin, koska ne päätyvät lattioiden alle tai seinien sisälle. Vaikkapa Finlandia-taloon. (Janne Rantanen)
Toimitusjohtaja vaihtuu myös Apetitilla. Yhtiötä vuodesta 2019 johtanut Esa Mäki irtisanoutui ja luovuttaa toimarin vastuun ensi kevääseen mennessä. ”Päädyin ratkaisuun henkilökohtaisista syistä usean kuukauden pohdinnan jälkeen”, kertoi Mäki.
Hallituksen puheenjohtaja Kai Seikun mukaan Mäen vetovuorolla Apetitin tuloskehitys ja strateginen uudistuminen on ollut vakuuttavaa. Strategiaa ei ole tarve uudistaa.
Apetitin tuotteet päätyvät enimmäkseen suomalaisten suihin. Viennissä yksi tuote on yli muiden: pakasteherne. Esimerkiksi Italiassa sitä pidetään korkean laatuluokan brändituotteena, jossa maistuvat pohjoisen valoisat kesäyöt.
Tänä vuonna saatiin muuten Apetitin historian paras pakastehernesato Suomessa. Yli 2000 hehtaarin pelloilta herneet saatiin taas pakkaseen parissa tunnissa.