Lännen Median tarun päättyminen uutisoitiin hiljattain kaikissa suurissa suomalaismedioissa, joskin aika pienellä. Ymmärrettävästi, sillä pieneksi LäMe kävikin ennen kuolemaansa. Alussa yhteistoimitus oli maamme suurin. Nelisenkymmentä toimittajaa teki journalismia kahdelletoista maakuntalehdelle.

Muistan kuin eilisen sen päivän, kun ensi kertaa tutustuin Lännen Mediaan. Minut oli kutsuttu Länsi-Suomen päätoimittajana kuulemaan, miksi raumalaisen sanomalehden kannattaisi lähteä yhteistoimituksen osakkaaksi.

Olimme näet sopineet aamupalaverista huhtikuun lopulla 2013. Porin Suomalaisella Klubilla meikäläistä odottivat väsyneet kollegat, Satakunnan Kansan päätoimittajat Petri Hakala ja Olli-Pekka Behm. Olivat juhlineet porilaisten kanssa Ässien yllättävää suomenmestaruutta, joka oli varmistunut edellisenä iltana.

Yhteistoimituksen päällikkö Matti Posio (vas.) kävi tutustumassa Länsi-Suomen toimitukseen, kun liityimme LäMeen. (Kuva: Matti Posio)

Kollegoiden esittelemä suunnitelma oli sinänsä vakuuttava. Osakaslehdet sijoittivat kokonsa mukaisen määrän toimittajiaan Lännen Mediaan ja saivat suuren yhteistoimituksen kaikki jutut käyttöönsä.

Lännen Media tuotti valtakunnallista koti- ja ulkomaan uutissisältöä, ajankohtaisia taustajuttuja, viikonvaihdelukemiston, päivittäiset teemasivut – kaikki valmiiksi taitettuinakin – sekä valtakunnallisia verkkouutisia.

Mukana oli lehtiä Turusta Rovaniemelle, läntiseen Suomeen painottuen. Tämä näkyi aihevalinnoissa ja näkökulmissa. Osakaslehdet pystyivät keskittymään paikallisiin uutisiin ja juttuihin, kun muu maa ja maailma oli hoidossa.

Silti emme heti aluksi lähteneet mukaan, vaan vasta muutaman vuoden empimisen jälkeen. Mielestäni LäMe teki Länskäristä selvästi paremman. Myös henkilökohtaisesti muistot ovat lämpimät ja positiiviset. Päätoimittajien, yhteistoimituksen johdon ja LäMen hallituksen kokouksista ammensin paljon oppia ja oivalluksia.

Valitettavasti yhteistoimituksen resursseja leikattiin vuosittain, kun lehtitalot kamppailivat eloonjäämisestä.

Yksi osakkaista, Pohjolan Sanomat, lopetettiinkin. Ilkka ja Pohjalainen fuusioitiin.

Yrityskaupat murensivat Lännen Median perustukset. Sanoma osti Aamulehden ja Satakunnan Kansan sekä myöhemmin vielä Länsi-Suomen. Kaikki kolme joutuivat sanomaan moi.

Samoin kävi Hämeen Sanomille ja Forssan Lehdelle, jotka päätyivät osaksi alati laajenevaa Keskisuomalaisen lehti-imperiumia.

Kaleva osti Lapin Kansan, Keskipohjanmaa Kainuun Sanomat. Nämäkin luopuivat LäMestä ja hakevat ”pohjoista näkökulmaa”.

Näin lopulta jäljellä olivat enää Turun Sanomat ja Ilkka-Pohjalainen. Yhteistoimituksessa työskenteli enää kolme journalistia. LäMeä alusta saakka johtanut Matti Posio siirtyi jo Keskipohjanmaan päätoimittajaksi.

Kangaskorpi, Suomen Rupert Murdoch? On heissä paljon samaakin. Kuva kirjan kannesta.

Kansien välistä. LäMen tarinaa tuli kelattua, kun luin Elina Grundstömin kirjaa Vesa-Pekka Kangaskorvesta. Keskisuomalainen-konsernin toimitusjohtaja ja iso osakas on värikäs persoona. ”Suomen Murdoch” koreilee vaatteilla, ajaa kalliilla autoilla ja laukoo somessa mielipiteitään räväkästi.

Meikäläisellekin oli pieni yllätys, kuinka suuri poliittinen vaikutusvalta Kangaskorvella on muuallakin kuin omassa maakunnassa.

Kangaskorpi on kiertänyt ahkerasti lehtiostoksilla. Parhaana kauppanaan hän pitää Hämeen Sanomia, johon kuului kaksi sanomalehteä ja kaupunkilehti. Kangaskorpi sanoo maksaneensa kahdeksan miljoonaa, joista sai seitsemän takaisin, kun HäSan jakelu myytiin Postille.

Lehtitalojen arvo on 2000-luvulla tullut alas rytisten. Kangaskorpi kertoo, miten eräät omistajat olisivat saaneet seitsenkertaisen hinnan myymällä aikaisemmin. Viime vuodet myyjät ovat olleet lähinnä helpottuneita, että pääsevät kunnialla eroon.

Siihen joukkoon lukeutuvat raumalaiset Marvat, jotka myivät Länsi-Suomen Sanomalle. Keskisuomalaisen lisäksi muilla ei ostohousuja tainnut jalassa olla.

Saa nähdä, toteutuuko Kangaskorven ennustus siitä, että Suomeen jää vain kolme lehtimediataloa. Yksi askel siihen suuntaan otettiin juuri, kun Ilkka-Pohjalainen siirtyi Kalevan komentoon.

Jännitystä teattereissa. Lokakuun lopulla katsoimme ensin Ansan Raumalla ja perään Komisario Palmun erehdyksen Porissa.

Porissa menee parhaillaan toinenkin jännäri, Reino Braggen ohjaama Pudotuspeli. Teatterijohtajana eläköityneellä Braggella on takana työntäyteinen jakso, sillä hän ohjasi myös Rauman Ansan.

Jännäreitä, komediaa, farssia, musiikkinäytelmiä. Ne ovat melkein kaikkien teatterien ohjelmiston runko. Niille on kysyntää. Ja yleisöä pitääkin kuunnella, sillä teatterinkin julkinen rahoitus on vähenemään päin.

Välikehuna: Rauman Teatterin omarahoitusosuus on Suomessa ihan kärkipäätä. Toimitusjohtaja Harri Natunen ja taiteellinen johtaja Otto Kanerva tietävät, mitä tekevät.

Ansan ensemble kiitti yleisöä ensi-illan jälkeen. (Kuva: Janne Rantanen)

Onhan sitä draamaakin vielä. Raumalla syksyn suursuksee on Kultalampi. Täydelle katsomolle pyörivää näytelmää myydään jo pitkälle kevääseen.

Tammikuussa Raumalla nähdään Kaarnan kantaesitys. Tommi Kinnusen kirjaan perustuva tarina kuljettaa katsojaa 2000-luvulta kohti naisten traagisia sotakokemuksia, partisaanien hyökkäykseen kesällä 1944.