Viikon varrelta: Niinistö toisi vanhan kauhun tasapainon hybridiaikaan

Naantalin kirjajuhlien järjestäjät varmaankin osasivat ennustaa, että presidentti Sauli Niinistö vetää tuvan täyteen. Mutta sitä tuskin arvasivat, kuinka ajankohtainen puhujavieras hän olisi. Syynä oli Niinistön saksalaislehti Der Spiegelille antama haastattelu, joka oli kirjajuhla-aamun pääuutinen suomalaismediassa. Niinistön mielestä vuoropuhelu Venäjän kanssa pitäisi aloittaa uudelleen.

Naantalin Kaivohuoneella Niinistöllä oli oiva tilaisuus avata ajatteluaan. ”Lännen tehtävä on luoda 1950-luvun kauhun tasapaino ja tuoda se hybridiaikaan”, sanoi presidentti.

Kylmä sota, jonka pelossa tämän kirjoittajakin on kasvanut, oli Niinistön arvion mukaan kuitenkin hallittua. Idän ja lännen eli käytännössä USA:n ja Venäjän mahtimiesten oli pakko keskustella ja neuvotella, koska kummallakin tiedettiin olevan kyky tuhota vastapuoli.

Niinistön päähuoli eivät ole Venäjän ohjukset tai edes ydinaseet, vaan hydridiuhka. Tekoälyn ja kvanttiteknologian hurja kehitys laajentaa keinovalikoimaa, jolla voi melko helposti horjuttaa yhteiskunnan toimintoja.

Paljon voi tehdä kasvottomana esimerkiksi drooneilla, kaapeleita katkomalla ja sabotaaseilla. ”Ne viestivät, että me olemme täällä”, sanoi Niinistö.

Risto Uimonen haastatteli Sauli Niinistöä Naantalin Kaivohuoneella viime lauantaina.

Kaikki tiet turvaan -kirjassaan Niinistö käsittelee presidenttikausiensa ulkopolitiikkaa ja ennen kaikkea Natoon liittymistä. Niinistö muisteli tapaamistaan Putinin kanssa vuonna 2012. Putin ihmetteli, miksi haluaisitte liittyä Natoon, kun ette sillä tavalla Karjalaa takaisin saa. Niinistö kertoi todenneensa, että jokainen maa haluaa maksimoida turvallisuutensa.

Juuri tällaista puhetta ja toimintaa venäläiset ymmärtävät ja arvostavat. Naantalissa Niinistö sanoi, että Nato-maiden tulisi kertoa Vladimir Putinille vakuuttavasti, että jos teette jotain, vastaamme kaksinkertaisesti.

Se viesti menee parhaiten perille, jos sen pääsee kertomaan kasvotusten.

Turvallisuus tärkein arvo. Tämä vahva linjaus jäi mieleen, kun itse haastattelin Niinistöä Raumalla viime vuonna. Hän oli vähän aikaisemmin esitellyt Euroopan parlamentille raporttinsa EU:n puolustusvalmiuden vahvistamisesta.

”Raporttini oli muistutus, että emme elä ruusutarhassa. Kylmän sodan jälkeen maailma kääntyi useimmissa eurooppalaisissa maissa – ei kuitenkaan Suomessa – siihen, että alettiin pitää turvaa ja rauhaa itsestäänselvyyksinä. Nyt on toinen ääni kellossa. Pitää herätä siihen, että tärkein arvo on turvallisuus. Muuten ei ole niitä muita arvoja”, painotti Niinistö.

Kirjassaan Niinistö arvioi, että suora suhde Yhdysvaltoihin on Suomelle Natoa tärkeämpi. Niinistö on edelleen valmis vetämään yhtäläisyysmerkin Naton ja USA:n väliin. Kyvykkyys on yhä USA:lla.

Niinistö on toiveikas, että Eurooppa ymmärtää turvallisuuden olevan tärkein arvo. Eurooppa on ottamassa vastuuta omasta turvallisuudestaan. ”On varauduttava siihen, että pahimmassa tapauksessa Eurooppa voi jäädä Venäjän kanssa kaksin”, arvioi Niinistö.

Presidentti Sauli Niinistö vieraili helmikuussa 2025 Rauman telakalla ja seurasi illalla suosikkijoukkueensa Lukon ottelua Äijänsuolla RMC:n aitiossa. (Janne Rantanen)

Jenkkisuhdetta vahvistaa tärkeällä tavalla se, että Suomessa rakennetaan parhaillaan jäänmurtajia Yhdysvalloille kahdella telakalla. Presidenttien Donald Trumpin ja Alexander Stubbin kätilöimän sopimuksen mukaan yhteistyössä valmistuu kaikkiaan yksitoista murtajaa.

Historiallinen jättidiili ei yllättänyt Niinistöä. Hän oli jo vuosia aiemmin vakuuttunut Trumpin olevan tosissaan. Trumpia huoletti suuresti, että Venäjällä ja Kiinalla on kymmeniä polaarimurtajia, Yhdysvalloilla vain muutama vanha. Mutta voisiko jäänmurtajia tilata Suomesta, kun USA:n laki sen kieltää? ”Halu on niin kova, että ratkaisu voi löytyä”, ennakoi Niinistö Äijänsuon jäähallissa helmikuussa 2025.

Pitikö Lukko tähänkin kolumniin mukaan ujuttaa?

No, en voinut vastustaa kiusausta, kun presidentiltä kysyttiin suosikkijoukkuetta myös kirjajuhlien haastattelussa. Rauman Lukko se edelleen on, samoin tutuin perusteluin.

RMC:n korvettiprojektin johtaja Jari Nieminen ja toimitusjohtaja Mika Nieminen kölinlaskutilaisuudessa viime viikolla. (Janne Rantanen)

Rauman telakalla Yhdysvaltojen rannikkovartioston jäänmurtajien lohkovalmistus on käynnissä. Viime viikolla kävin telakalla neljännen sotalaivan kölinlaskutilaisuudessa. Kaksi Merivoimien korvettia on jo vesillä.  Kolmas siirretään Aarno Mannonen -laivahallista veteen ”hyvin pian”, totesi RMC:n toimitusjohtaja Mika Nieminen.

Kun näin tapahtuu, ensimmäisen jenkkijäänmurtajan lohkoja tuodaan sisään halliin. ”Lohkovalmistus on jo pitkällä, joten jäänmurtajat tulevat valmistumaan äärettömän nopeasti”, vakuutti Nieminen.

Niin pitääkin, sillä kahden jenkkimurtajan toimitusaika on varsin lyhyt. Yhdysvalloilla on aito ja suuri tarve murtajille – ja Trump haluaa olla maansa johtajana paikalla vastaanottamassa ainakin ensimmäisen murtajan.

Seuraava
Seuraava

Viikon varrelta: Lehden mukaan USA arvioi tarvitsevansa 4-5 jäänmurtajaa, Trump ostaa täräytti yksitoista