Kaupunkilehden päätoimittajana Pitsiviikon ohjelmatarjonta tuli niin tutuksi, että jossain vaiheessa pyrin aina ajoittamaan kesälomani Rauman suurimman kesätapahtuman ajalle.

Kun toden sanon, en siksi, että ehtisin kiertää mahdollisimman monessa näyttelyssä ja tapahtumassa. Lähinnä kyse oli siitä, että pääsin välillä laistamaan Pitsiviikon jutunteosta.

Ei minulla mitään Pitsiviikkoa vastaan ollut, päinvastoin.

Mutta kun lehtijuttuun tarvitaan joku uutinen, uusi näkökulma, yllätys tai edes räväkkä sitaatti kärkeen, niin sellaisen löytäminen oli joskus työlästä.

Kun pari viikkoa sitten valmistelin kysymyksiä Raumaplus-haastattelua varten, oivalsin jotain mielestäni hyvin olennaista.

Kun me toimittajat hakemalla haimme sitä uutiskärkeä, kuului ensimmäinen kysymys Pitsiviikon ennakkoinfossa liki poikkeuksetta: mitä uutta tänä vuonna? Esitti sen sitten Länsi-Suomen, Uuden Rauman, Satakunnan Kansan, Turun Sanomien, Uuden Ajan, Ramonan tai Ylen toimittaja. (Niin, joskus Raumalla oli noin monen median aluetoimitus.)

Näin jälkikäteen arvioiden uutiskärjeksi nostettiin monia sinänsä hyviä, jopa raflaavia, aiheita. Mutta väitän, etteivät ne lopulta saaneet ihmisiä liikkeelle.

Rauman museo- ja kulttuurijohtaja Pitsiviikolla suvella 2024. (Kuva: Janne Rantanen)

Ainakin määrällisesti Pitsiviikon kohokohta on perjantainen Mustan pitsin yö. Silloin Rauman keskustan kaduilla voi olla samanaikaisesti jopa 30 000 ihmistä. Savilanpuiston ilmaiskonserteissa esiintyvät tänä vuonna muun muassa lasten suosikki Hevisaurus ja Suvi Teräsniska.

Raumaplus-podcastiin jututimme Rauman museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kuparia. Pääaiheena oli Pitsiviikko, joka järjestetään jo 55:nnen kerran. Kovin paljon ei ole uutta, myönsi Kupari, mutta jatkoi: miksi muuttaa, kun homma pelittää?

”Iso osa yleisöstä ei välttämättä ole lukenut ohjelmaa ennakkoon. Pitsiviikolle tullaan tunnelman ja tapaamisten vuoksi kävelemään maailmanperintökohteessa. Vanha Rauma ja ilmaisuus ovat isoja tekijöitä”, arvioi Kupari.

Pitsiviikko on kasvanut yhdeksän päivää kestäväksi kaupunkifestariksi. Monet muualle muuttaneet haluavat juuri silloin tulla vanhaan kotikaupunkiin tapaamaan tuttuja.

Ja kun ihmisiä kiinnostavat ihmiset, muutkin haluavat ainakin kerran nähdä uniikin maailmanperintökohteemme. Sellainen näppituntuma on, että matkailijoita on viime vuosina ollut enemmän kuin koskaan.

Pitsiviikon kestosuosio on hieno saavutus, sillä pitsi ei ole niitä helpoimmin markkinoitavia teemoja kesätapahtumalle.

Taisin nuorempana, kun mielipiteet ovat vahvempia ja varmempia, täräyttää jonkun kolumnin otsikoksi tiivistelmän malliin: Mitä vähemmän pitsiä, sen parempi!

Tietenkin se suututti käsityöväkeä. Mielestäni toin vain julki yleisen käsityksen, ettei pitsi juuri kiinnosta lapsia, nuoria tai miehiä. Siis valtaosaa ihmisistä.

Risto Kuparin mukaan Mustan pitsin yön hulinassa voi samanaikaisesti olla Rauman keskustan kaduilla 20 000 - 30 000 ihmistä. Asukkaita Raumalla on noin 39 000. (Kuva: Janne Rantanen)

Kuka keksi kaupunkifestari-termin? En tiedä, mutta täydet pisteet hänelle. Sana luo juuri oikeaa mielikuvaa Pitsiviikosta. Raumalle kerääntyy paljon ihmisiä, on monenlaista ohjelmaa ja tarjontaa. Paljon ilmaistakin. Esillä on myös käsitöitä ja pitsiä.

Sama juttu pohjoisen naapurikaupunkimme hieman vanhemman suurtapahtuman kanssa. Jatsia löytyy edelleen, ainakin sivulavalta. Mutta (melkein) koko Suomi tietää, että Pori Jazz on paljon muutakin. Monenlaista musiikkia, oheisohjelmaa ja ilmaiskonsertteja.

Tai vielä vähän jatsareita vanhempi Kotkan Meripäivät, jossa ”kaupunki täyttyy konserteista, markkinoista ja viihtymisestä”. Ei siis pelkkiä merimieslauluja ja satamatarinoita, mutta niitäkin.

Näitä löytyisi varmaan lisääkin. Tätä kolmikkoa yhdistää se, että pienen kohderyhmän perinteistä tapahtumaa on onnistuneesti monipuolistettu niin, että se kiinnostaa suurta yleisöä.

Rauma Blues soi viime elokuussa suuressa teltassa Parpansalin puistossa Kanalin partaalla. Sama paikka ja aika tänäkin suvena. (Kuva: Janne Rantanen)

Pitsiviikon nykyisestä vahvuudesta todistaa sekin, että kahden perinteisen tapahtuman siirtäminen toiseen ajankohtaan ei ole näkynyt ainakaan negatiivisesti.

40-vuotias Rauma Blues järjestettiin viitisentoista kertaa Pitsiviikon yhteydessä, yleensä Mustan pitsin yön jälkeisenä lauantaina. Sitten blueseja aikaistettiin, jotta ravintoloissa olisi paremmin tilaa bluesklubeille. Ja viimeksi bluesit myöhäistettiin elokuulle. Kumpikaan ei tainnut kärsiä.

Ensimmäinen Pitsiturnaus pelattiin vuonna 1993. Harjoitusturnauksesta tuli nopeasti kiekkokansan kesäkarnevaali ja Pitsiviikon ylivoimaisesti suurin pääsymaksullinen tapahtuma. Vuonna 2009 se siirrettiin elokuun puolelle, koska pelaajayhdistys sai neuvotelluksi pidemmän ”lakisääteisen” kesäloman ammattikiekkoilijoille. Pitsiturnaus myytäneen taas loppuun, mutta silti Mustan pitsin yössä Rauman keskusta täyttyy ihmisistä. ti

Siellä taas olemme, elokuisena perjantaiaamuna kymmeneltä ihmettelemässä, kuinka nelisen tuhatta ihmistä odottaa kiekon putoavan jäähän. Lukko ja Ässät kohtaavat aina turnauksen toisessa pikapelissä.

Pitsiturnaus myytiin viime vuonna loppuun. Katsojia oli päivän mittaan enemmän kuin hallin kapasiteetti (4500). Turnauksen voitti yllättäen SaiPa. Yllätykset jatkuivat SM-liigassa, kun lappeenrantalaiset selvisivät ensi kertaa finaaliin. SaiPa voitti ensimmäisen SM-mitalinsa sitten 1960-luvun. (Kuva: Janne Rantanen)

Telakkayhtiö Davie osti viime viikolla Enersenseltä Mäntyluodon telakan, joka viime vuodet on ollut vajaakäytöllä. Davie aikoo rakentaa Porin telakalla lohkoja jäänmurtajaan, jonka runko kootaan Helsingissä, mutta varustellaan Kanadassa.

Davien Helsingin-telakan toimitusjohtaja Kim Salmella on muuten kulkenut harvinaisen urapolun. Hän pestautui 24-vuotiaana Mikko Sako -nimisenä muukalaislegioonaan, jossa palveli viisi vuotta. Komennuksia oli muun muassa Djiboutissa, Pohjois-Makedoniassa ja Kosovossa. Taistelupioneerin aselajikoulutuksen lisäksi Salmi suoritti sukellus- amfibio-, radio- ja kommandokursseja.

Muukalaislegioonan jälkeen Salmi harkitsi töitä turvafirmoissa tai Ranskan poliisissa. Silloinen tyttöystävä, nykyinen vaimo ilmoitti, että tulisi harkita muita uravaihtoehtoja. ”Hän ei suostuisi odottelemaan kotona uutisia Irakista tai Afganistanista”, kertoi Salmi Kari Kallosen kirjassa Suomalaiset sotilaat muukalaislegioonassa.

Suomessa töitä löytyi ensin tapahtumajärjestelyissä, USA:n suurlähetystön turvatoimissa ja assistenttina yliopistolla. Vuonna 2008 Salmi aloitti työnjohtajana Helsingin telakan lohkovarustelussa. Työn ohessa hän luki diplomi-insinööriksi. Salmi on tehnyt kansainvälistä uraa laivanrakennuksessa ohjenuoranaan, että huonokin päätös on parempi kuin päättämättä jättäminen.

Risto Kuparin haastattelu täällä: