Bollinger on yksi kaikkein arvostetuimmista samppanjabrändeistä. Alkon hinnastosta tsekkasin, että useimmista sen tuotteista saa pulittaa satasia. Ja kalleimmista tuhansia euroja.

Todella arvokkaaksi Bollinger voi osoittautua myös Rauman telakalle. Viime viikolla RMC tiedotti strategisesta kumppanuudesta Seaspanin ja Bollingerin telakoiden sekä suunnittelutoimisto Aker Arcticin kanssa. Konsortiolla on ”valmius tarjota vaatimusten mukainen, luokkansa paras, vähäriskisin ja nopein toimitus kahdelle ensimmäiselle Yhdysvaltojen uudelle arktiselle jäänmurtajalle”.

Jos tämä kimppaprojekti menee maaliin ja kaksi monitoimimurtajaa tilataan Raumalta, voidaan pöytään nostaa pullo Bollingeria. Vaikka sitä hintavampaa sorttia.

Konsortiolla on näyttää valmis Kanadan rannikkovartiostolle (siis samoille vesille) suunniteltu Seaspanin ja Aker Arcticin konsepti.

Bollinger voi hyvinkin olla se valttikortti, joka saa USA:n hyväksymään sen, että kaksi ensimmäistä monitoimimurtajaa rakennettaisiin Raumalla. Nyt projektia johtaisi Bollinger, amerikkalainen telakkayhtiö.

Bollingerin tiedotteen mukaan ”tavoitteena on vahvistaa USA:n teollista perustaa, kasvattaa amerikkalaista laivanrakennuskapasiteettia ja amerikkalaisten työntekijöiden osaamista niin, että seuraavan sukupolven jäänmurtajat voidaan rakentaa juuri täällä Yhdysvalloissa”.

Se on kuin golfpallon tuominen pöpeliköistä griinille Donald Trumpin reikään lyötäväksi.

Polaari- ja arktisten murtajien rahoitus on jo hoidettu. Sen Trump sisällytti siihen suureen ja kauniiseen lakipakettiinsa.

Toimarit telakalla. RMC:n monitoimihallin edessä poseeraamassa vasemmalta lukien Mika Hovilainen Aker Arctic, John McCarthy Seaspan Shipyards, Ben Bordelan Bollinger Shipyards, Mika Nieminen RMC ja Mark Lamarre Washington Companies. (Kuva: RMC)

Trump puhui jäänsärkijöiden tarpeesta jo viime presidenttikaudellaan. Tässä avautuu oikotie saada ensimmäiset uudet murtajat valmiiksi vielä hänen toisen kautensa aikana. Rakentaminen olisi mahdollista aloittaa Raumalla hyvin nopeasti.

“RMC:llä on täysi valmius aloittaa rakentaminen, jossa se voi hyödyntää valmista suunnittelua ja syvällistä kokemusta teknisesti monimutkaisten alusten rakentamisessa ankariin talviolosuhteisiin. Tarjoamme luotettavuutta ja tuloksia, jotka perustuvat näyttöön – emme ennusteita”, totesi toimitusjohtaja Mika Nieminen.

Hän uskoo, että monitoimimurtajista RMC saisi taas yhden vahvan referenssin lisää. Varsinkin, jos kotimaa Suomi toimii fiksusti, ja tilaa ”Ainonsa” Raumalta.

Ostettavien bisnesten pro forma -liikevaihto oli viime vuonna 93 miljoonaa euroa. Tornitalo on Gustavsbergin maamerkki. (Kuva: Villeroy & Boch Group)

Suuri yrityskauppa sai yllättävän vähän paikallista näkyvyyttä. Heinäkuun toisella viikolla Oras Group kertoi ostavansa Gustavsbergin ja Vatetten liiketoiminnot saksalaiselta Villeroy & Bochilta.

Oraksen ostamista brändeistä ainakin Gustavsbergin nimen melkein kaikki lienevät nähneet esimerkiksi vessoissa. Vatette valmistaa muun muassa venttiilejä.

Kauppasummaa ei ilmoitettu, mutta pienestä diilistä ei tosiaan kyse ole. Ostettavien bisnesten pro forma -liikevaihto oli viime vuonna 93 miljoonaa euroa. Oras Groupille siirtyy tuotantolaitos Ruotsissa ja noin 330 ihmistä.

Oras Groupin toimitusjohtaja Kari Lehtinen kuvaa hankintaa ”todella jännittäväksi askeleeksi”. Uusien tuotteiden lisäksi kauppa tuo ”arvokasta osaamista erityisesti Gustavsbergin vahvasta kuluttajalähtöisyydestä”.

Kansien välistä. Mielenkiintoista kesälomaluettavaa löysin Oras Investin tarinasta. Kirjan toimittaneen Terho Puustisen mielestä Suomessa on vain kolme teollista omistajasukua: Herlinit, Ehrnroothit ja Paasikivet. Muut omistavat vain yhtä tai kahta yhtiötä.

Ruotsissa rikkaita sukuja on enemmän, mikä on tarkoittanut länsinaapureille enimmäkseen hyvää. Superrikkaita on helppo kadehtia, mutta heitä tarvitaan sijoittajiksi uusiin yrityksiin, kasvuhaluisiin vanhoihin firmoihin sekä arvokkaiden yhtiöiden pitämiseksi kotimaassa.

Muistan hyvin, miten Jari Paasikivi Oras Investin alkuaikoina tarttui tiukasti yhteen sanaan uutisjutussani. Oras Invest ei ole pääomasijoittaja, vaan teollinen sijoittaja. Näiden eron Paasikivi selitti perusteellisesti. Mieleen jäi kiteytys: toiselle kvartaali on kolme kuukautta, toiselle 25 vuotta.

Paasikivien sijoitusvarallisuuden alkulähteestä Oraksesta kirjoitin tällä palstalla hiljattain, kun yhtiölle tuli 80 vuotta täyteen.

Oras Investiä johtaa kolmannen polven edustaja Annika Paasikivi. Kirjan mukaan Annika on hyvin verkostoitunut, mutta viihtyy paremmin läheistensä kanssa. Pori Jazzin aikaan hän saattaa lähteä siskonsa kanssa hevikonserttiin Saksaan.

Annikan kaudella Oras Investistä on tullut aktiivisempi ja rohkeampi toimija. Tänään perheyhtiö omistaa Oras Groupin kokonaan ja on suurin omistaja Kemirassa, Valmetissa sekä Georg Fischerissä.

Kari Lehtinen johtaa Oras Groupia kuudetta vuotta. (Kuva: Janne Rantanen)

Raumalaisena poimin Omistaja-kirjasta hanabisnekseen liittyviä juttuja. ”Hansa-liitto” eli saksalaisen kilpailijan Hansan osto ei mennyt suunnitelmien mukaan. Tuottavuus laski, kun sen piti nousta. Lopulta hallitus ei enää uskonut toimarin strategiaan ja Pekka Kuusniemi sai mennä.

Tilalle löytyi Uponorin hallituksesta tuttu Markus Lengauer. ”Tässä työssä voi auttaa, että itävaltalaisena minut koetaan neutraaliksi. Minulla ei ole punaisen (Oras) tai sinisen (Hansa) brändin taustaa”, Lengauer arveli, kun haastattelin uutta toimaria syksyllä 2017.

Vain vuotta myöhemmin Lengauer vaihtui Kari Lehtiseen. Silloin Oras Groupin hallituksen puheenjohtaja Jari Paasikivi paljasti, että Lengauerin kanssa oli sovittu siirtymisestä hallitukseen, kun pysyvä seuraaja löytyisi. Tästä ei kerrottu, koska se olisi tehnyt toimitusjohtajasta ramman ankan.

Kari Lehtinen katsoi bisnestä ulkoa. Hän päätteli, ettei asiakkaalle työnnettävä tuote välttämättä ole se, mitä tämä haluaa ostaa. Lehtinen havaitsi myös ”raumalais-stuttgartilaisen ongelman”, johon Lengauerkin oli viitannut. Oraslaiset ja hansalaiset olivat ylpeitä osaamisestaan – mutta kun on tuo toinen riippakivenä…

Tämä ei varmaankaan ole harvinaista fuusioissa. Nähty on, ja vähän koettukin.

Lehtinen käynnisti Fit for growth -ohjelman, jonka kulmakivet olivat kustannustehokkuus, asiakaskokemus ja brändistrategia. Toimenpiteistä näkyvin oli Burglengenfeldin tehtaan sulkeminen Saksassa. Tämä oli kuulunut suunnitelmaan jo Hansa-kaupasta lähtien, mutta päätöstä oli siirretty. Rauman valimo suljettiin ja työt siirrettiin Puolaan.

Lehtinen vaihtoi myös johtoryhmänsä, uudisti jakelukanavia ja satsasi markkinointiin. Suunta näytti jo kääntyneen, mutta pari viime vuotta ovat olleet vaikeampia rakentamisen matalasuhdanteen takia.